luopumus

Raamattu varoittaa meitä siitä, kuinka lopun aikoina luopumus lisääntyy. Ihmiskunnan kapina Jumalaa vastaan saavuttaa huippunsa ja lopulta ilmestyy antikristus, kaiken hyvän vihollinen. Me elämme nyt aamuyön viimeisiä hetkiä ja Jumalan kansan keskuudessa on nähtävissä monia sisäisen ja ulkoisen luopumisen merkkejä. Teksti Daavidin lankeamisesta Batseban kanssa opettaa meille monia tärkeitä asioita siitä, kuinka me voimme varjella itsemme Jumalan armossa.

"Ja Herra lähetti Naatanin Daavidin tykö. Kun hän tuli hänen tykönsä, sanoi hän hänelle: "Kaksi miestä oli samassa kaupungissa, toinen rikas ja toinen köyhä. Rikkaalla oli lampaita ja raavaita hyvin paljon. Mutta köyhällä ei ollut muuta kuin yksi ainoa pieni karitsa, jonka hän oli ostanut. Hän elätti sitä, ja se kasvoi hänen luonansa yhdessä hänen lastensa kanssa: se söi hänen leipäpalastansa, joi hänen maljastansa, makasi hänen sylissään ja oli hänelle niinkuin tytär. Niin rikkaalle miehelle tuli vieras. Mutta hän ei raskinut ottaa omia lampaitansa eikä raavaitansa valmistaakseen ruokaa matkamiehelle, joka oli tullut hänen luoksensa; vaan hän otti köyhän miehen karitsan ja valmisti sen miehelle, joka oli tullut hänen luoksensa." Niin Daavid vihastui kovin siihen mieheen ja sanoi Naatanille: "Niin totta kuin Herra elää: mies, joka tämän on tehnyt, on kuoleman oma. Ja karitsa hänen on korvattava nelinkertaisesti, koska hän teki näin ja koska hän ei sääliä tuntenut."

Mutta Naatan sanoi Daavidille: "Sinä olet se mies. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: 'Minä olen voidellut sinut Israelin kuninkaaksi ja pelastanut sinut Saulin käsistä. Minä olen antanut sinulle herrasi linnan ja antanut herrasi vaimot sinun syliisi; ja minä olen antanut sinulle Israelin ja Juudan heimot. Ja jos tämä olisi vähän, niin minä antaisin sinulle vielä sekä sitä että tätä. Miksi sinä olet pitänyt halpana Herran sanan ja tehnyt sitä, mikä on pahaa hänen silmissään? Heettiläisen Uurian sinä olet surmannut miekalla, olet tappanut hänet ammonilaisten miekalla, ja hänen vaimonsa sinä olet ottanut vaimoksesi.

Sentähden ei miekka ole milloinkaan väistyvä sinun suvustasi, koska olet pitänyt halpana minut ja ottanut vaimoksesi heettiläisen Uurian vaimon. Näin sanoo Herra: Katso, minä nostatan sinulle onnettomuuden sinun omasta perheestäsi, ja silmiesi edessä minä otan sinun vaimosi ja annan heidät toiselle, ja hän on makaava sinun vaimojesi kanssa tämän auringon nähden. Sillä sinä olet tehnyt tekosi salassa, mutta minä teen tämän koko Israelin ja auringon nähden. Niin Daavid sanoi Naatanille: "Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan." Naatan sanoi Daavidille: "Niin on myös Herra antanut sinun syntisi anteeksi; sinä et kuole. Mutta koska sinä tällä teolla olet saattanut Herran viholliset pilkkaamaan häntä, niin se poika, joka sinulle on syntynyt, on kuoleva."
(2.Sam. 12: 1 - 14).

Kuninkaan velvollisuus
Lähdemme liikkeelle luvun 11 alusta. Kevät on saapumassa Israeliin. On kuninkaiden sotaan lähdön aika ja Daavid lähettää oman armeijansa Joabin johdolla ammonilaisten kimppuun piirittämään näiden pääkaupunkia Rabbaa. Israelin käydessä Pyhää sotaa, kuninkaan tuli kulkea sen edellä Jumalan arkin kanssa. Kuninkaan velvollisuus oli johtaa kansaa sen kaikissa kohtaloissa niin sodan kuin rauhankin aikana. Nyt Raamattu sanoo kuitenkin hieman ihmetellen Daavidin jääneen pääkaupunkiin. Heti herää kysymys: miksi kuningas ei lähde taistelemaan vihollista vastaan kansansa kärjessä?

Yhteinen ongelma
Daavidille tuli se sama vaiva, joka on tänään meidänkin ongelmamme. Hän joutui hyvinvoinnin ja mukavuuden halun asettamaan ansaan. Mukavampihan se on pääkaupungin iloissa juhlia ja olla notkuvien pöytien ja lihapatojen äärellä, kuin sotia vihollista vastaan eturintamassa. Tai mukavampihan se on kotona tuijottaa televisiota, kuin olla seurakunnassa rukouksessa ja uskovien yhteydessä. Emme me voi Daavidia syyttää, koska me olemme itse aivan samanlaisia. On niin helppoa antaa lihalle valta omalla kohdallaan ja unohtaa se mikä on todella tärkeää eli jatkuva valvominen. Tässä tekstissä nousevatkin väärän ajankäytön vaarat hyvin selkeinä esille.

Ensimmäinen luopumuksen merkki
Ensimmäinen merkki luopumuksen tiestä myös meidän elämässämme on se, että me emme halua enää käydä Pyhää Sotaa Daavidin lailla. Rukous ei enää kiinnosta, Raamattua ei jaksa lukea eikä uskovien yhteyskään enää maistu. Tämän maailman asiat ja mukavuudenhalu houkuttelevat meitä enemmän. Tavoitellaan vain maallisia asioita taivaallisten sijaan ja näin ihminen alkaa sydämessään luopumaan Jumalasta.

Usko tai älä, niin se näkyy heti ihmisen teoissa, sillä meidän sydämemme pyrkii sitä kohti mitä me pidämme tärkeänä. Seurakunnan kohdalla tämä sama luopumus tulee esiin haluttomuutena rukoukseen ja ulospäin tehtävään työhön ja jos nämä kaksi puuttuvat, ei meillä enää ole Jumalan seurakuntaa.

Vihollisen otteessa
Daavid joutuu nyt väärän turvallisuuden pauloihin, vaikka asiat eivät ole niin kuin niiden pitäisi olla. Jumalan avulla Hän oli kulkenut voitosta voittoon, eikä kukaan ollut voinut vastustaa Daavidin pelättyä armeijaa. Herra oli vahvistanut Hänen kuninkuutensa ja hänestä oli tullut vahva joka sektorilla. Jopa pitkäaikainen vihollinen Syyria oli lyöty polvilleen ja ammonilaistenkin kukistuminen näytti jo varmalta.

Tässä tilanteessa Daavid tekee suuren virheen, sillä hän ryhtyy nauttimaan voittonsa hedelmistä jo ennen kuin voittoa on edes saatu. Sielunvihollinen oikein nauttii tällaisista hetkistä, sillä silloin kun me emme yhtään osaa odottaa, niin silloin se hyökkää.

Tuntiessaan olonsa turvalliseksi Daavid irrottaa otteensa Jumalasta. Mutta irrottaessaan otteen, hän samalla antaa saatanalle mahdollisuuden puuttua elämäänsä. Eikä Saatana jätä käyttämättä yhtään tilaisuutta, jonka uskova ihminen hänelle antaa. On kirjoitettu: "Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa, sillä teidän vastustajanne, saatana, kulkee ympärillänne etsien kenet voisi niellä. "
(2. Piet. 5:8).

Varoituksen sana sinulle
Kuunnelkaa tarkasti, sillä tulossa on varoituksen sana. Meidän on varottava joutumasta väärän turvallisuuden pauloihin, sillä tätäkään sotaa ei ole vielä käyty loppuun. Me olemme kyllä voittajan puolella ja matkalla kohti täydellistä voittoa, mutta toistaiseksi sota ja taistelut jatkuvat. On hyvä muistaa, että lopun aikoina kylmenee monien rakkaus. Nämä sanat puhuvat siitä suuresta luopumuksesta, joka Jumalan seurakuntaa vaivaa ennen kuin Jeesus tulee noutamaan omiansa pilviin ja tuuliin.

Viime aikoina olen toistuvasti ajatellut, että minkä kaltainen tämä luopumus tulee olemaan. Uskon, että kyseessä ei ole näkyvä luopumus - joukkopako seurakunnista - vaan se on enemmänkin luopumista evankeliumin sisällöstä. Se on uskovien sisäistä luopumista Jumalasta. Se on sitä mistä Jumala on jo meitä varoittanut : "Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta" (Matt. 15:8).

Jumalan seurakunta tulee unohtamaan evankeliumin ytimen: Jeesuksen Kristuksen, armon, rakkauden ja anteeksiannon. Sillä on ulkoisesti kristityn nimi, mutta kaikki elämä puuttuu. Uskovat eivät edes pyri elämään armossa, vaan katkeruus, kiivastus, viha, huuto, herjaus ja pahuus saavat yhä enemmän jalansijaa Jumalan kansassa. Nämä ovat niitä asioita, jotka on lueteltu Ef. 4: 31. Nämä 6 asiaa estävät meitä kasvamasta armossa. Ne tulee kaikki hyljätä ja tehdä parannus.

Herra antoi armossaan meille toisen Puolustajan, Pyhän Hengen, jonka avulla me varjellumme pelastukseen. Etsitään me, ystävät, Herran kasvoja - eikä anneta viholliselle tilaa omassa elämässämme. Ristin juurella me olemme aina turvassa vihollisen juonilta.

Lankeaminen syntiin
Seuraavaksi Raamattu kertoo miten vihollinen saa Daavidin ansaan. Sydämen luopumus kasvaa synnin teoksi. Daavidin armeijan ollessa piirittämässä Rabban kaupunkia, Daavid syyllistyy aviorikokseen oman upseerinsa, heettiläisen Urian vaimon, Batseban kanssa. Se ei ollut kovin kaunis kiitos toisen uskollisuudelle ja rohkeudelle. Tämän lisäksi Jumalan laissakin oli aviorikoksesta julistettu kuolemantuomio. Se ei kuitenkaan estä kuningasta, sillä halu kasvaa himoksi ja himosta tulee synti, lopulta Daavid makaa Batseban kanssa. Tämä tulee raskaaksi ja ilmoittaa sen pian kuninkaalle. Daavid ei halua kantaa vastuutaan tilanteessa, vaan hän alkaa kaikin tavoin peittelemään omaa syyllisyyttään. Hän ei halua kohdata sitä häpeää, jonka kiinni jääminen voisi hänelle aiheuttaa.

Kaikki hänen yrityksensä peitellä asiaa kuitenkin epäonnistuvat, sillä Daavid on jo niin sotkeutunut saatanan verkkoihin. Uria kutsutaan kotiin rintamalta, jotta tämä voisi maata vaimonsa kanssa, mutta Uria on periaatteen mies. Hän kieltäytyy menemästä kotiin niin kauan kuin Pyhää sotaa käydään ja vaikka Uria juotetaan juovuksiin, tämä pysyy kannassaan.

Daavid näkee enää vain yhden ainoan vaihtoehdon. Synti on peitettävä vielä isommalla synnillä. Niin Uria saa lähteä takaisin kirjeen kanssa, jossa on hänen oma kuolemantuomionsa. Kuningas on päättänyt murhauttaa Urian ja hän houkuttelee myös armeijan päällikön Joabin mukaan tähän tekoon.

Synti leviää
Jos me annamme viholliselle tilaa elämässämme ja päästämme hänet syyttämään, niin tässä on lopputulos. Synti alkaa kasvamaan, pienestä asiasta tuleekin suuri ja kohta läheisemmekin ovat vaarassa joutua peittelemään meidän tekojamme. 2. Sam. 8: 15 sanoo kuningas Daavidista, että:" hän teki kaikelle kansallensa sitä mikä oikeus on ja vanhurskaus on." Nyt me kuitenkin näemme jotakin aivan muuta, sillä Saatana oli saanut Daavidin sidottua omaan tahtoonsa. Oikeus ja vanhurskaus oli saanut väistyä oman edun tavoittelun tieltä.

Toinen luopumuksen merkki
Toinen merkki luopumuksesta on se, että ihmiset tavoittelevat vain omaa etuansa. Heitä ei yhtään kiinnosta lähimmäisten tarpeet. Meidän on hyvä muistaa Juudas, joka pettyi, kun Jeesuksesta ei tullutkaan maallista kuningasta. Hänen oma etunsa jäi tyydyttämättä. Hän ei saanut haluamaansa valtaa ihmisten keskellä ja niinpä hän lopulta kavalsi Jeesuksen.

Joab on tyypillinen sotilas, hän tekee niin kuin kuningas käskee ja Uria saa surmansa taistelussa. Jos ihminen hyväksyy yhtään syntiä elämäänsä niin käy kuin Daavidille tässä eli synti muuttaa hänen luoksensa asumaan. Suruajan jälkeen Batsebasta tulee Daavidin vaimo ja hän saa tälle lapsen. Mies, joka oli kieltäytynyt satuttamasta kättään Herran voideltuun, oli langennut niin syvälle, että murhasi yhden uskollisimmista upseereistaan ja kuvitteli nyt voivansa jatkaa elämäänsä eteenpäin tämän kaltainen teko sydämellään. Me tiedämme, että se on mahdottomuus, sillä sitä mitä ihminen kylvää, niin sitä hän myös niittää.

Me voimme kyllä unohtaa syntimme ja yrittää elää kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta Herra, joka näkee kaiken ja vihaa syntiä, vaatii meitä ennen pitkää tilille. Hebr. 4:13 sanoo: "Kaikki on alastonta ja paljastettua Hänen silmiensä edessä, jolle meidän on tehtävä tili" ja Matt. 10: 26 sanoo: "Sillä ei ole mitään peitettyä, mikä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi." Se on väistämätön tosiasia, jonka eteen Daavidkin joutuu omassa elämässään.

Herra vaatii palvelijansa tilille lähettämällä profeetan kautta tuomionsa. Naatan kertoo tarinan rikkaasta ja köyhästä miehestä. Se on tarina itsekkyydestä, omahyväisyydestä ja välinpitämättömyydestä. Rikas mies kohtelee tuota köyhää karmealla tavalla. Saadessaan vieraan hän ei raaskinut ottaa omastaan vaan valmisti köyhän miehen ainoan karitsan vieraalleen ruuaksi. Daavidin lankeemuksesta on kulunut aikaa jo noin vuosi ja hän on ehtinyt painaa syntinsä unholaan.Hänellä ei ole aavistustakaan profeetan aikeista. Hän kuvittelee tämän puhuvan jostakin alamaisestaan. Kuultuaan tämän kertomuksen Daavid kuohahtaa ja huutaa, että niin totta kuin Herra elää, tuo rikas mies on kuoleman oma.

Kolmas luopumuksen merkki
Tässä nousee esiin tekopyhyys ja lihallisuus kaikessa kauheudessaan. On helppoa vaatia rangaistusta, kun rikkomuksen on tehnyt joku muu kuin itse. Tässä on kauhea esimerkki meille väärästä oikeudentunnosta. Väärä oikeudentunto on kolmas merkki luopumuksesta.

Ihminen on kyvytön näkemään omaa tilaansa. Hän tuomitsee kaiken ympärillään, mutta kun on kysymys hänestä itsestään, niin heti puolustaudutaan. Rakennetaan siilipuolustus ja nostetaan kaikki piikit pystyyn. Levitellään vähän miinoja ja piikkilankaa. Tästähän ei läpi tulla! Voi, kun me kaikki muistaisimme katsoa aina ensin peiliin, sillä puolustaessamme itseämme ja oikeuksiamme väärällä tavalla, meiltä voi jäädä totuus näkemättä ja kuitenkin totuus tekee meidät vapaiksi.

Usein on niin, että mitä kipeämpi joku totuus on, mitä enemmän se tulee kohti, niin sitä enemmän se minusta paljastaa. Muista, että kipu paljastaa yleensä sydämen todellisen tilan. Sillä meidän puheemme eivät aina vastaa todellisia sisäisiä tuntojamme. Kipu paljastaa meidät ja jos joku asia sattuu, on viisasta tutkia itseään.

Jumalan lasten on tuotava omat asiansa valoon, sillä se joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa armon, mutta se, joka ei halua tulla valoon, hän paatuu ja ajautuu kauemmas Jumalasta. Ettei meille niin kävisi, me tarvitsemme Pyhän Hengen voimaa ja valoa elämäämme, sillä Ilman Pyhää Henkeä me emme näe totuutta itsestämme.

Oma kokemus Pyhän Hengen valosta
Olin vaimon velipojan kanssa aamurukouksessa talomme läheisellä rannalla. Meillä oli tapana aloittaa aamumme tällä tavalla. En tiedä nousinko aamulla väärällä jalalla vai missä vika, mutta arvostelin hänelle kitkerään sävyyn erään kirkkokunnan oppia tullessamme takaisin.

Tullessani kotiin ja riisuessani kenkiäni, Pyhä Henki muistutti minua Paavalin sanoista: " intoon nähden seurakunnan vainoaja..." (Fil.3: 6). Ymmärsin tehneeni väärin, tein parannuksen, pyysin ja sain syntini anteeksi. Mutta huomaa nyt yksi tärkeä seikka! Entäs se myrkky, jonka olin jo kylvänyt veljeni sydämeen? Miten minä saan sen pois hänen sydämeltään? Kielellä todella on hallussaan elämä ja kuolema. Meidän on varottava myrkyttämästä lähimmäisiämme.

Pyhä Henki on totuuden Henki, mutta Hän on myös Kristuksen Henki eli Hän on täynnä armoa ja totuutta. Totuutta me tarvitsemme salatuimpaan saakka, sillä profeetta Sakarjan kautta tuli Israelin kansalle Sana: "Minä vihaan kaikkea vääryyttä, sanoo Herra. " (Sak.8:17) Siis kaikkea vääryyttä, pientä ja suurta vääryyttä!

Tuomion julistus
Profeetta kohottaa kätensä kohti Jumalan taivasta ja julistaa tuomionsa. Sinä olet se mies! Miksi sinä olet pitänyt halpana Herran Sanan ja tehnyt sitä, mikä on pahaa Hänen silmissään? ja hän jatkaa Jumalan tuomion lukemista Daavidille.

Onnettomuus on nouseva hänen omasta perheestään - Daavidin vaimot tullaan antamaan toiselle ja Batseban ja Daavidin lapsi tulee kuolemaan. Daavid on kauhuissaan, sillä hän muistaa mitä tapahtui Saulille synnin ja kapinallisuuden tähden. Hän oli omin silmin nähnyt kuinka Jumalan läsnäolo oli jättänyt Saulin ja kuinka paha henki oli tätä riivannut mielipuolisuuden partaalle asti. Kaikki tämä oli järkyttänyt häntä syvästi.

Jumalan sana toteutuu aina viimeistä piirtoa myöten, lapsi kuolee ja kun Daavidin poika Absalom myöhemmin nousee isäänsä vastaan ja yrittää kaapata vallan, niin hän makaa Daavidin vaimojen kanssa kaiken kansan nähden.

Kuninkaan reaktio totuuden edessä
Kuinka kuningas sitten reagoi tuohon profeetan ilmoittamaan totuuteen? Kiistääkö hän kaiken ja laittaa profeetan pois päiviltä? Se olisi ollut helposti järjestettävissä. Yksi käsky henkivartijalle ja profeetta olisi ollut päätä lyhyempi.

Daavid kuitenkin ymmärsi Jumalan puhuvan hänelle ja kaikesta huolimatta hän oli kuitenkin suuri Jumalan mies. Hänen omatuntonsa herää ja hän ymmärtää syntinsä suuruuden. Hän ymmärtää, että jokainen synti on rikos Jumalaa vastaan, sillä se loukkaa Jumalan pyhyyttä. Eikä hän yritä millään lailla puolustella itseään, vaan nöyrtyy katuen Herran eteen koko sydämestään ja hän saa armon Herran edessä.

Ps. 51 jakeissa 3 - 8 hän kuvaa tuntoaan! " Jumala, ole minulle armollinen hyvyytesi tähden; pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden. Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni. Sillä minä tunnen rikokseni, ja minun syntini on aina minun edessäni. Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi; mutta sinä olet oikea puheessasi ja puhdas tuomitessasi. Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt. Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden."

On myös kirjoitettu Jes. 1: 18 : "Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi , vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi. " Tähän tarvitaan sydämen nöyrtyminen, katumus ja halu muutokseen, koska Jeesus on jo maksanut kaikki meidän velkamme.

Huomaa, että Jaakob sanoo 4:8 : "Lähestykää Jumalaa, niin Hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset. " Tästä me näemme, että Herra odottaa meidän ratkaisujamme. Hän ei tee parannusta yhdenkään ihmisen puolesta. Se on meidän jokaisen itse tehtävä. Hän kyllä antaa voiman, jos me haluamme parannusta tehdä.

Me kaikki tarvitsemme henkilökohtaista suhdetta Kristukseen, me tarvitsemme Pyhää Henkeä ja me tarvitsemme jatkuvaa anteeksiantoa elämäämme. Päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän minäkin ymmärrän, kuinka riippuvainen minä olen Jumalan armosta ja on valtavaa nähdä ja saada kokea Jumalan rakkautta omassa elämässään.

Lopuksi
Daavid oli Jumalan mielen mukainen mies, mutta hän oli sitä vain silloin, kun hän vaelsi yhdessä Herran kanssa. Kun hän teki syntiä ja ryhtyi elämään siinä, niin hänestä ei enää voitu sanoa näin, ennen kuin hän oli katuen palannut kotiin tuhlaajapojan lailla. Herra ei hyväksy minkäänlaista syntiä ja niinpä tässäkin sanotaan, että se mitä Daavid oli tehnyt oli pahaa Herran silmissä. Profeetta oli myös huutanut hänelle, että miksi sinä olet pitänyt halpana Herran Sanan?

Hän oli vaatinut muita ihmisiä noudattamaan lakia, mutta luuli itse voivansa elää toisella tavalla. Meillä on tuo aivan sama vaara, jos me emme valvo itseämme. On helpompaa seurata sisaren tai veljen vaellusta kuin omaansa. Onhan se sitä paitsi mukavampaakin. Löytää toisten ihmisten virheet ja nauraa niille. Tällainen vääränlainen farisealaisuus on hyvin lähellä meitä jokaista.

Me voimme aina tehdä niin kuin Daavid, sillä armo riittää sitä anovalle syntiselle. Omassa voimassamme me emme onnistu, mutta kun Totuuden Henki saa meitä johtaa ja me armon kerjäläisinä kuljemme tässä ajassa, muistaen oma asemamme Jumalan edessä, niin sekin päivä koittaa, että sota loppuu ja me pääsemme voittajina perille Jumalan taivaaseen!

Mika Turunen