johdatus

Ihminen on kaikkina aikoina etsinyt elämäänsä johdatusta. Siksi tarkkaillaan erilaisia enteitä, tähtikarttoja ja planeettojen asentoja ja pyritään niistä löytämään vastauksia elämän kysymyksiin. Tulevaisuuden ennustamisesta on tänä päivänä tehty jopa tiedettä. On ns. futurologeja, jotka seuraavat aikamme ilmiöitä ja pyrkivät niistä sitten tekemään kauaskantoisiakin johtopäätöksiä tulevaisuuteen. Näistä yhteisöistä ehkä kuuluisin on Suomessakin toimiva Rooman klubi. On ennustajia, jotka katselevat kortteja, sammakoita, kahvinpuruja, uuden vuoden tinaa ja muita "yhtä luotettavia asioita". Ihmiset pyrkivät vaikuttamaan tulevaisuuteensa erilaisilla vakuutuksilla ja eläkesäästämisellä, ja muilla tämän kaltaisilla asioilla. Jokaista vaivaa sama kipeä kysymys: Mitä minun pitäisi nyt tehdä - mikä on oikea ratkaisu tai suunta? Tämä kaikki vain osoittaa, kuinka uskomattomat ihmisetkin pohjimmiltaan ajattelevat, että heidän tulevaisuutensa on suunniteltu etukäteen. Se puhuu siitä, että ihmiset pohjimmiltaan ymmärtävät iankaikkisuuden ja kaipaavat sitä kohti.

Jumalan päämäärä
Jumala johtaa ja ohjaa maailman kulkua oman tahtonsa mukaan. Hänen suunnitelmissaan kaikilla asioilla, sekä kansojen, että yksilöiden elämässä on selkeät tavoitteet. Mitään ei tapahdu sattumalta, sillä Herra on järjestyksen Jumala. Hän on hyvin selkeä ja voimakas johtaja, sillä jopa Hänen tahtoansa vastustavat voimatkin joutuvat lopulta edistämään Kaikkivaltiaan tahtoa. Jumalan tavoitteena on johtaa tämä maailma kohti Jumalan valtakunnan perustamista Raamatun ilmoituksen mukaisella tavalla.

Ihmisen osa
Uskovan ihmisen kohdalla johdatuksessa on kyse Jumalan tahdon ja Hänen suunnitelmansa löytämisestä omaan elämään. Kyse on myös siunauksen saamisesta, sillä elämällä Jumalan tahdon mukaan, ihminen saa siunauksen elämäänsä. Ja vaikka Herra johdattaisikin meitä tuskan - epäonnistumisten tai kärsimysten kautta, syynä on vain se, että se polku johtaa loppujen lopuksi todelliseen siunaukseen ja onneen. "Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut." (Room. 8:28).

Saatamme nurista, kun näemme omien suunnitelmiemme romahtavan tai elämän tuodessa eteen vaikeuksia, mutta Jumalan tahdosta löytyy aina siunaus ihmisen elämään. Ajattele Pietaria, joka yritti estää Jeesusta menemästä kohti ristiä. "Silloin Pietari otti hänet erilleen ja rupesi nuhtelemaan häntä sanoen: "Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko."" (Matt. 16:22). Mitä jos Jumalan tahto ei olisi päässyt tapahtumaan?

Johdatus Vanhan liiton aikana
Vanhan Testamentin aikana Jumala johdatti kansoja ja ihmisiä monella eri tavalla. Jo paratiisissa Herra ilmoitti tahtonsa ihmiselle. "Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman.""
(1. Moos. 2:16-17). Sitten syntiinlankeemuksessa tämä yhteys Jumalaan katkesi. Herra kuitenkin lupasi asettaa kaiken kohdalleen naisen siemenen kautta, joka tulisi rikki polkemaan käärmeen pään. "Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän." (1. Moos. 3:15).

Hän valitsi oman tahtonsa edistäjäksi Israelin kansan. Sen tehtäviksi tuli säilyttää elävän Jumalan palvonta pimeyden keskellä - tallentaa - säilyttää ja välittää Pyhät Kirjoitukset tuleville sukupolville ja sen kautta tuli syntyä maailman Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen. Sen tähden se sai olla aivan erityisellä tavalla Jumalan johdatuksessa. " Onko mikään kansa kuullut Jumalan äänen puhuvan tulen keskeltä, niinkuin sinä olet kuullut, ja kuitenkin jäänyt elämään? Tahi onko mikään jumala koettanut mennä ottamaan itsellensä kansaa toisen kansan keskuudesta koettelemuksilla, tunnusteoilla ja ihmeillä, sodalla, väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella ja suurilla, peljättävillä teoilla, minkä kaiken Herra, teidän Jumalanne, on tehnyt teille Egyptissä, sinun silmiesi edessä?" (5. Moos. 4: 33 - 34).

Jumalan ja Israelin suhdetta kuvataan Raamatussa usein myös paimenen ja lampaan suhteena. " Sinä kuljetit kansasi niinkuin lammaslauman Mooseksen ja Aaronin kädellä." (Ps. 77:21). Paimenen tehtävähän on pitää huolta lampaistaan ja johdattaa niitä oman tahtonsa mukaisesti kohti omia päämääriään.

Patriarkkojen eli Aabrahamin - Iisakin - Jaakobin ja Joosefin aika kokonaisuudessaan on kuvausta siitä, kuinka Herra johdatti omiansa. Kaikki nämä olivat kuuliaisia Jumalan ilmoitukselle ja johdatukselle. Hyvin tunnettu kuvaus tältä ajalta johdatuksesta on Jumalan ilmestyminen Aabrahamille 1. Moos. 12. luvussa. Se oli tiedostettua johdatusta, siinä Jumala puhui suoraan Aabrahamille.

Toinen tunnettu kuvaus johdatuksesta löytyy 1. Moos. 24. luvussa, jossa Aabrahamin palvelija löytää Rebekan Iisakille vaimoksi. Siinä on kyseessä tiedostamaton johdatus, sillä Rebekka vain saapui oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Kuitenkin hän oli siinä Jumalan lähettämänä, vaikkei itse sitä tiennyt. Tämän kaltaista johdatusta sinä ja minä koemme päivittäin.

Jeremialle Jumala taas lupasi johdatusta ehtoa vastaan. Herra tulisi käyttämään ja johtamaan häntä vain, jos hän toimisi Jumalan tahdon mukaan. "Sentähden, näin sanoo Herra: "Jos sinä käännyt, niin minä sallin sinun kääntyä, ja sinä saat seisoa minun edessäni. Ja jos sinä tuot esiin jaloa, et arvotonta, niin sinä saat olla minun suunani. He kääntyvät sinun tykösi, mutta sinä et käänny heidän tykönsä. " (Jer. 15:19). Johdatus voi siis olla tiedostettua, tiedostamatonta tai ehdollista.

Kaikkein tunnetuin kuva Jumalan johdatuksesta Raamatussa on kertomus israelilaisten lähdöstä Egyptin orjuudesta. "Ja Herra kulki heidän edellänsä, päivällä pilvenpatsaassa johdattaaksensa heitä tietä myöten ja yöllä tulenpatsaassa valaistaksensa heidän kulkunsa, niin että he voivat vaeltaa sekä päivällä että yöllä. Pilvenpatsas ei poistunut päivällä eikä tulenpatsas yöllä kansan edestä. " (2. Moos. 13: 21 - 22). Siinä Jumalan johdatus oli kaikkien nähtävissä, sillä Herra kulki kansansa edellä päivällä pilvenpatsaassa ja yöllä tulipatsaassa.

Johdatus ilmeni myös Hänen valitessaan kansalle johtajia, tuomareita, kuninkaita, profeettoja ja pappeja. "Mutta Israelissa ei enää noussut yhtäkään sellaista profeettaa kuin Mooses, jonka kanssa Herra seurusteli kasvoista kasvoihin " (5. Moos. 34:10). Herra oli asettanut Mooseksen tehtävään ja Hän keskusteli tämän kanssa kasvoista kasvoihin.

Moosekselle annettu laki oli myös johdatuksen lähde. "Sinun todistuksesi ovat minun iloni, ne ovat minun neuvonantajani." (Ps. 119: 24). Siitä tuli ammentaa elämänviisautta ja sen mukaan tuli elää, jos halusi olla Jumalan ystävä. Papiston tehtävä oli välittää Jumalan tahto kansalle opettamalla kansalle lakia. Sen lisäksi ylipapilla oli pyhä arvontaväline, urim ja tummim, jolla Jumalan tahtoa ja Hänen johdatustaan voitiin etsiä epäselvissä tapauksissa. " Ja pane jumalanvastausten rintakilpeen uurim ja tummim, niin että ne ovat Aaronin sydämen päällä, hänen astuessaan Herran eteen. Ja niin kantakoon Aaron Jumalan vastaukset israelilaisille sydämensä päällä aina Herran edessä ollessaan. " (2. Moos 28:30).

Näin siis Vanhan liiton aikana. Näemme, että Herra johti kansoja ja ihmisiä monella eri tavalla. Hän puhui heille joko suoraan tai sitten valitsemiensa ihmisten kautta - erilaiset elämän olosuhteet tai esimerkiksi oikea ajoitus saivat toimia Jumalan tahdon välittäjinä ihmiselle.

Koska Israelin kansa ei kyennyt elämään Jumalan haluamalla tavalla, hän salli sen myös joutua väärien johdattajien valtaan. Profeettojen ääni vaimeni, tuli vääriä profeettoja ja jumalattomat kuninkaat saivat johtaa kansaa kauemmas Jumalasta. "Aahas oli kahdenkymmenen vuoden vanha tullessansa kuninkaaksi ja hallitsi Jerusalemissa kuusitoista vuotta. Hän ei tehnyt sitä, mikä oli oikein Herran, hänen Jumalansa, silmissä, niinkuin hänen isänsä Daavid, vaan vaelsi Israelin kuningasten tietä; jopa hän pani poikansakin kulkemaan tulen läpi, niiden kansain kauhistavien tekojen mukaan, jotka Herra oli karkoittanut israelilaisten tieltä." (2. Kun. 16:2-3). Kaiken pimeyden keskellä Herra antoi kuitenkin uuden toivon luvaten tulevaisuudessa täydellisen johdatuksen syntyvän Messias- kuninkaan kautta. "Ja minä herätän heille yhden paimenen heitä kaitsemaan, palvelijani Daavidin; hän on kaitseva heitä ja oleva heidän paimenensa. " (Hes. 34: 23).

Johdatus uuden liiton aikana
Jeesuksessa Isä ilmoitti viimeisen tahtonsa ihmiskunnalle. " Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut " (Hepr. 1:1- 2). Hänessä on jokaisen ihmisen vastattava Jumalalle, kuinka suhtautuu Jumalan pelastussuunnitelmaan. Hänessä on myös ilmestynyt kaikki se, mitä elämään ja Jumalisuuteen tarvitaan. "Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään, " (2. Piet. 1:3).

"Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä. Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajottaa ne. Hän pakenee, sillä hän on palkattu eikä välitä lampaista. Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä. Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen."
(Joh. 10: 11-16). Jeesus sanoi itseään Hyväksi Paimeneksi ja ihmiset, jotka ovat ottaneet Hänet vastaan Herrakseen, ovat Hänen ohjauksensa ja johdatuksensa alaisia siitä hetkestä eteenpäin. Toki Hyvä Paimen johtaa omia lampaitaan. Hän ei jätä, eikä hylkää. "Ei kukaan kestä sinun edessäsi kaikkena elinaikanasi. Niinkuin minä olin Mooseksen kanssa, niin minä olen sinunkin kanssasi; minä en jätä sinua enkä hylkää sinua." (Joos. 1:5).

Hän johtaa omiaan esikuvallaan. " Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä, " (1. Piet. 2:21) sekä Sanansa ja Henkensä avulla. " Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut." (Joh. 14:26).

Uskovat ihmiset tunnetaan siitä, että Jumalan Henki kuljettaa ja ohjaa heitä, "Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia. " (Room. 8:14), silloin kun uskovat vaeltavat Hengen eikä lihan mukaan. "että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen." (Room. 8:4).

Pyhä Henki myös muistuttaa uskovia kaikesta mitä Jeesus on sanonut. Hän antaa seurakunnalle armolahjoja, joiden yhtenä osana ovat tiedon ja viisauden sanat johdatukseksi ja seurakunnan rakentamiseksi. Pyhä Henki myös kutsuu. "Ja heidän toimittaessaan palvelusta Herralle ja paastotessaan Pyhä Henki sanoi: "Erottakaa minulle Barnabas ja Saulus siihen työhön, johon minä olen heidät kutsunut."" (Ap. t. 13:2). Hän varustaa ja lähettää. " Niin he Pyhän Hengen lähettäminä menivät Seleukiaan ja purjehtivat sieltä Kyproon." (Ap. t. 13:4) ja Hän myös johtaa lähetystyön. Muista Paavalin saama johdatus lähetysmatkoillaan, "Ja Paavali näki yöllä näyn: makedonialainen mies seisoi ja pyysi häntä sanoen: "Tule yli Makedoniaan ja auta meitä." (Ap. t. 16:9) tai Filippuksen kohtaaminen etiopialaisen hoviherran kanssa, "Ja hän nousi ja lähti. Ja katso, siellä kulki etiopialainen mies, Etiopian kuningattaren Kandaken hoviherra, mahtava mies ja koko hänen aarteistonsa hoitaja; hän oli tullut Jerusalemiin rukoilemaan" (Ap. t. 8:27).

Sana sinulle
Jumalan johdatus on sinulle annettu kartta lähdöstä maaliin. Voit luottaa siihen, että Hänen avullaan sinä löydät perille. Matkan aikana sinua pyrkii johdattamaan 3 eri tahoa. Ensimmäinen on Jumalan Pyhä Henki, toinen on saatana ja kolmas olet sinä itse, oman ajatus- ja tahtomaailmasi kautta. Jokaisella näistä kolmesta on selkeät päämäärät sinua varten. Pyhä Henki haluaa pelastaa sinut, saatana haluaa tuhota ja sinä itse tiedät mitä elämältäsi haluat. Sinä valitset, ketä näistä kolmesta omassa elämässäsi tottelet.

Johdatuksen ehtoina ovat Jumalan tunteminen, "Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät." (Hepr. 11:6), kuuliainen sydän, " Silloin Samuel sanoi: "Haluaako Herra polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva." (1. Sam. 15:22) sekä alttius ja halu kulkea Jumalan meille osoittamaa tietä.

Usein tarvitaan myös hengellistä kypsyyttä, sillä on monia, jotka tahtovat tietää Jumalan tahdon vääristä vaikuttimista. He miettivät, haluavatko ottaa sen vastaan vai ei. Jumalan tahto taas on, että me olemme jo etukäteen täysin antautuneet Hänelle ja teemme Hänen tahtonsa kyselemättä sen enempää.

Jumalan tahdon ja johdatuksen löytämiseen tarvitaan elämä armossa. Mitä hyödyttää sellainen Jumalan tahdon etsintä, että samaan aikaan eletään arjen keskellä miten tahansa. Ollaan kenties kovia, säälimättömiä, riitaisia ja katkeria? Mitä hyödyttää sellainen Herran etsintä, jonka taustalla on elämä, joka on hoitamatta, sekaisin ja vääryyttä täynnä. "vaan teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule."
(Jes. 59:2).

Meidän tulee olla uskollisia niissä asioissa, jotka jo tiedämme Jumalan tahdoksi, tulee hyljätä tietoinen synti ja kovuus elämästä. Ajattele nyt vaikka myyntimiestä, joka on ensin pettänyt yhdelle ja valehdellut toiselle ja kysyy sitten Jumalan johdatusta ja siunausta seuraaville kaupoilleen. Ei se niin toimi. Asiat tulee ensin laittaa kuntoon Herran kanssa.

Kiinalainen Jumalanmies Watchmann Nee sanoi: "helpoin tie Jumalan tahdon löytämiseen on se, että luovut ensin omasta tahdostasi." Tässä on ongelman ydin. Me suunnittelemme omaa ja ehkä seurakunnankin elämää täyttä vauhtia edes kysymättä, mikä on Jumalan tahto. Sitten kun kaikki suunnitelmat on tehty, ihmettelemme miksi on niin vaikea saada johdatus ja siunaus sille kaikelle. Ainut keino on oppia uudestaan kunnioittamaan Jumalaa. "Kuulkaa nyt, te, jotka sanotte: Tänään tai huomenna lähdemme siihen ja siihen kaupunkiin ja viivymme siellä vuoden ja teemme kauppaa ja saamme voittoa - te, jotka ette tiedä, mitä huomenna tapahtuu; sillä mikä on teidän elämänne? Savu te olette, joka hetkisen näkyy ja sitten haihtuu - sensijaan, että teidän tulisi sanoa - Jos Herra tahtoo ja me elämme, niin teemme tämän tai tuon. Mutta nyt te kerskaatte ylvästelyssänne. Kaikki sellainen kerskaaminen on paha. Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä hyvää on, eikä tee, hänelle se on synniksi." (Jaak. 4:13-17).

Liikennevalot
Jumalan johdatuksen löytämisessä apuna voi käyttää johdatuksen kolmea merkkivaloa. Kaikkien valojen tulisi palaa yhtä aikaa. Ensimmäinen valo on Jumalan sana. Sitä tulee käyttää arviointipohjana, sillä Herra johdattaa meitä pääasiassa sanansa kautta, jossa Hänen tahtonsa on jo ilmoitettu. Johdatus ei koskaan sodi Raamattua vastaan, koska Raamattu on Pyhän Hengen inspiroima kirja. Se todella on sitä. Me uskomme, että Raamattu on Pyhän Hengen inspiroima ilmoitus Hänen tahdostaan meidän elämäämme.

Ensimmäiseksi on siis syytä tarkistaa, että sotiiko jokin asia kirjoitettua Jumalan tahtoa vastaan vai hyväksyykö Jumalan sana sen. Jos olet epävarma etkä löydä selkeää ilmoitusta, kuinka tulee menetellä, niin sovella Raamatun yleisiä periaatteita. Jos et vieläkään löydä ratkaisua, neuvonantajien runsaus tuo siunauksen. "Missä ohjausta ei ole, sortuu kansa, mutta neuvonantajain runsaus tuo menestyksen." (Snl. 11:14). Raamatulle uskollinen ihminen tuntee aina vaeltavansa oikealla tiellä. Hänelle Herran ei tarvitse sanoa: tässä on tie, sitä käykää, sillä hän on jo tiellä ja pysyy sillä.

Toinen valo on se, että Jumala puhuu meille sisäisesti Pyhän Hengen ilmoituksen kautta. On kuitenkin monia asioita, jotka estävät kuulemasta Hänen ääntään. Hengellisten korvien kehittämiseen on yksi tie ylitse muiden, se on rukouksen tie. Erota aikaa rukoukseen, sillä se on Jumalan meille antama tapa pitää yhteyttä Häneen. Rukoukseen kannattaa varata aikaa. Herraa tulee kohdata hiljaisuudessa. Puhu - kuuntele ja opi erottamaan Herran ääni omastasi. Rukoile johdatusta ja paastoa ymmärtääksesi paremmin Hänen tahtoaan.

Kolmas asia on elämän olosuhteet. Jumalan ohjaava käsi järjestelee elämän olosuhteita kohdalleen niin, että ihminen voi toteuttaa Hänen tahtoaan. Jos elämän olosuhteissa on esteitä, on hyvin tarkkaan mietittävä onko jokin asia lähtöisin Jumalasta vai ei. Joosefin veljet olivat juuri surmaamassa tätä kun egyptiläinen karavaani sattui kulkemaan ohi. Olosuhteet muuttuivat juuri ratkaisevalla hetkellä Joosefin pelastumiseksi. "Kun Joosef sitten tuli veljiensä luo, riisuivat he Joosefilta hänen ihokkaansa, pitkäliepeisen, hihallisen ihokkaan, joka oli hänen yllään, ja ottivat hänet ja heittivät hänet kaivoon; mutta kaivo oli tyhjä, siinä ei ollut vettä. Senjälkeen he istuivat aterioimaan. Ja kun he nostivat silmänsä, näkivät he ismaelilaismatkueen tulevan Gileadista; heidän kamelinsa kuljettivat kumihartsia, balsamia ja hajupihkaa, ja he olivat viemässä niitä Egyptiin. Silloin Juuda sanoi veljillensä: "Mitä hyötyä meillä on siitä, että surmaamme veljemme ja salaamme hänen verensä? Tulkaa, myykäämme hänet ismaelilaisille, mutta älköön kätemme sattuko häneen, sillä hän on meidän veljemme, meidän omaa lihaamme." Ja hänen veljensä kuulivat häntä." (1. Moos. 37:23-27).

Tai kuinka Mordokai sanoi kuningatar Esterille: Ja kenties sinusta tulikin kuningatar vain tällaisia aikoja varten (Est. 4:14). Kuningatar Esterin asema pelasti juutalaiset varmalta tuholta, joka oli tulossa pahan Haamanin kautta. Apt. 10: 9 - 21 kertoo kuinka Jumala johdatti Pietaria. Evankeliumi piti viedä pakanoille asti. Pietarilla oli jo Jumalan sana: "Menkää kaikkeen maailmaan..." Pietarin saadessa ilmestyksen Pyhä Henki ilmoitti, että pakanoitakaan ei saanut pitää epäpyhänä ja Pietarin tuli lähteä häntä etsivien miesten mukaan. Kaksi johdatuksen valoa syttyi palamaan. Oli sana ja oli Pyhän Hengen ilmoitus. Juuri sillä hetkellä kaksi miestä tulee portille ja kysyy häntä. Kolmas valo syttyi olosuhteiden kautta. Eikä kysymyksessä ollut mikä tahansa asia, vaan meidän, pakanoiden pelastus.

Kun nämä kolme johdatuksen merkkivaloa palavat, niin tiedät olevasi oikealla tiellä. Jumalan sana, Pyhän Hengen ilmoitus ja elämän olosuhteet todistavat puolestaan. Jos niistä palaa vain yksi tai kaksi, on aika odottaa Jumalaa.

Johdatuksessa oleminen onkin hyvin pitkälti odottamista. Noomikin sanoi Ruutille: "Pysy alallasi, tyttäreni, kunnes saat tietää, kuinka asia päättyy." (Ruut. 3: 18). Jumala ei paljasta sinulle koko suunnitelmaansa kerralla. Hän kertoo vain sen mitä sinun tarvitsee tänään tietää. Lähde liikkeelle uskossa, niin loppukin selviää aikanaan.

Pääasia on se, että sinä elät Jumalan sanan mukaista elämää. Silloin sinä elät armossa ja Jumalan tahdossa. Herra johdattaa sinua ja pitää sinusta huolen kaikilla teilläsi (Joos. 1:9). Muista aina etsiä enemmän Herraa, sinun Jumalaasi, kuin Hänen johdatustaan. Sillä kun löydät Herran, löydät johdatuksen. Amen.

Mika Turunen