lapsityö

Pyhäkoulu on lähes jokaisena sunnuntaina päivätilaisuuden yhteydessä. Lapset osallistuvat seurakunnan kokouksen alkuosaan, jonka jälkeen he siirtyvät alakertaan omaan pyhäkoulutilaan, jossa on tilaa isommallekin joukolle.

Pyhäkoulun pääasiallinen tarkoitus on lapsen oman käsityskyvyn puitteissa oppia tuntemaan Jeesus vapahtajana ja Jumala rakastavana isänä.

Pyhäkoulussa tehdään kaikenlaisia kivoja asioita: lauletaan, kuunnellaan musikkia ja kuullaan kertomuksia Jeesuksesta ja Raamatusta. Välillä katsotaan Raamattuaiheisia videoita, pelataan erilaisia pelejä, piirrellään ja askarrellaan. Usein toiminnan ohessa tarjotaan myös pientä välipalaa, jotta nälkä ei pääsisi yllättämään.

Pyhäkoulu on joka kerralla omanlaisensa, sillä eri opettajat tuovat siihen kukin oman ilmeensä. Pyhäkoulussa ei ole tarkoituskaan noudattaa mitään tiukkaa kaavaa, vaan tärkeintä on iloinen yhdessäolo.

Pyhäkoululaiset osallistuvat myös erilaisiin seurakunnan juhlatilaisuuksiin kuten joulujuhlaan omalla ohjelmallaan. Lasten ikäjakauma on alle kouluikäisistä ala-astelaisiin. Pienimmät voivat tulla aluksi vaikka vanhempansa kanssa "harjoittelemaan" pyhäkoulussa olemista. 

Alle pyhäkouluikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen on rukoushuoneen salin takaosassa oma huone leikkikaluineen. Tilasta voi seurata jumalanpalvelusta lapsen hoidon ohessa.

Pyhäkoulu on seurakunnan lapsityön selkäranka. Lisäksi järjestämme mahdollisuuksien ja kiinnostuksen lasten ja perheiden leirejä. Leirien järjestämiseen toivotaan lisää vanhempia.   

Lapset eivät ole syy jäädä pois seurakunnan yhteydestä. Pikemminkin päinvastoin: he ovat erittäin tärkeä syy osallistua seurakuntaelämään.

Tervetuloa mukaan toimintaan!

Vastuuhenkilö:
Sanna Oksanen
p. 0400 96 9040